Kantoluodon koulutuksessa

Jari Kantoluoto oli viikonloppuna kouluttamassa JANKKin koirakoille yhteistyötä. Paikalla oli 10 koirakko ja 10 kuunteluoppilasta. Aamu alkoi melkein parin tunnin luennolla / keskustelulla. Jari kertoi mitä itse näkee koirankoulutuksessa tärkeäksi. Useassa kohtaa tuli esille, että varmuus tuo vauhtia ja kumpi on parempaa, fyysinen vai henkinen aktiivisuus. Lisäksi luopuminen on avainasemassa koulutuksessa.

Moni arvostaa koiralla fyysistä aktiivisuutta ja halutaan liikkeisiin vauhtia ja näyttävyyttä jo heti pennusta pitäen. Toiset jopa “valittavat” kun koira ei ole tarpeeksi aktiivinen. Onko sitten hyvä, että koira on fyysisesti aktiivinen? Ei, ei välttämättä ole. Koulutuksessa on monesti tärkeämpää psyykkinen aktiivisuus, koira oppii tehokkaasti miettimällä ja ratkaisemalla itse tehtäviä ajattelemalla. Kun koira oppii itse keksimään mitä halutaan, näkyy tämä parempana varmuutena liikkeissä sekä halukkuutena tehdä yhdessä töitä. Koira voi vaikuttaa aluksi “hitaalta” ja jähmeältä, mutta kun oppi menee perille ja tulee toistoja niin myös vauhti lisääntyy. Lopulta koira pystyy suorittamaan tehtävän niin suurella nopeudella kun koiran kapasiteetti antaa myöden tehtävässä. Tämä on tärkeä asia, sillä silloin virheiden määrä pienenee ja tehtävä ei mene häsläämiseksi.

Monta “uutta” ajatusta tuli koulutuksen aikana ja ehkäpä pääsen näitä jopa testaamaan Aslanin ja Leian kanssa. Ensin pitää vaan hieman täsmentää luopumissääntöjä etenkin tuolle juniorille. Meillä on myös hieman kesken tuo ympäristöoppi, eli sitäkin pitäisi hieman lisätä ohjelmaan.

Yhden luennon ja koulutuksen jälkeen tuskin pääsen vielä samaan kuplaan koirani kanssa, mutta monta mietinnän aihetta tuli esiin. Jatkossa annan varmasti enemmän vastuuta myös koiralle oppimisessa ja uskon että kokemus ja toistot tuovat vauhtia.

Muutama mieleenjäänyt pointti koulutuksesta:

  • Houkuttelu voi johtaa passiivisuuteen
  • koira saa epäonnistua maksimissaan kaksi kertaa tehtävässä, sen jälkeen helpotetaan
  • Pelkkä operantti naksuttelu ei lisää yhteistyötä ja keskustelua koiran kanssa
  • “Hyvä kouluttaja saa koiran toimimaan haluamallaan tavalla, erinomainen kouluttaja saa koiran haluamaan sitä”
  • Koira on aktiivinen ohjaajalle
  • Ohjaajan pysyttävä itsevarmana, ei negatiivisia tunteita kentälle

Kantoluoto osasi esittää asiat tavalla, että kuulija ymmärtää asiat helposti. Esimerkkikoirakot auttoivat myös hyvin kuulijoita ymmärtämään asioita. Voisi melkein sanoa, että enemmän sai katselemalla irti koulutuksesta kuin oman koiran kanssa.

Nyt vaan toivotaan, että Jari saadaan pian uudestaan Janakkalaan kouluttamaan ja itse pääsen mukaan. Pakko vielä loppuun sanoa, tykkäsin..

 

Leia läpivalaisussa

Leia osallistui muutama viikko sitten Lahdessa läpivalaisuun eli luustokuvauksiin.

Muutama viikko kesti ennenkuin tulokset tuli:

Lonkat C/C

Kyynärät 0/0

LTV0

VA0

Tervettä kaveria siis pukkaa. Lonkat saivat C:n koska lonkkamaljat ovat matalat. Harrastamista siis jatketaan, jalostuskäyttö lienee poissuljettu, jos ei uusintakuvauksella lonkkien tulos parane.

Tripla nollat ja tripla voitto

Ja lisäksi vielä halli ennätys seuraaville rikottavaksi..

Ennätys

Eli molemmille, sekä Hilulle että Zorrolle kolme nollaa. Hilulle sijat 1., 4. ja 2. Zorrolle sijat 2., 1. ja 1.

Voitto 5.2.17

Jos edellisenä viikonloppuna kynnettiin, niin nyt oli toinen suunta. Toki ensi kerralla herra Kurkinen saa olla itse pitämässä kissanpennuista kiinni hikihatussa kun niitä sirutetaan, eikä vaan “poistua” paikalta kisaamaan 😉

tulos 5.2.17

tulos 2 5.2.17

Zorron sisko Jolli kunnostautui myös kisoissa. Sijat 3. ja 2.. Onnea Jonna ja Jolli!

 

Koiratkin lomailee

juoksee5

Koirat lomaili myös reilun viikon kuten kuvista näkyy. Yleisin harrastus on meidän koirilla juosta taloa ympäri. Homma menee niin kauan hyvin, kunnes joku jää liikaa jälkeen ja menee hermo tai sitten joku saa ns juoksuttajan kiinni ja nappaa häntään 😉

juoksee2

Ja jos joku miettii miten meidän koirat hoitaa fysiikkatreenit, niin kuvat kertoo 😉

juoksee 4

juoksee

Leia ja Räyhä on aika tasavertaisia nopeudessa. Räyhä on sheltiksi nopea, harmi vaan, että korkeutta on hieman liikaa..juoksee1

Jonon jatkona juoksee myös Aslan. Nuoriherra ei ihan samaan vauhtiin vielä pääsee ja sen kyllä kuulee.. Saalishaukku raikaa kun mennään jonon hännillä! Mutta ei mene kauaa, kun  alkaa vauhti olla samaa kärjen kanssa? Aslan 3

Kuvat T. Ahola

TR-Voittaja 2016: Kim ja Zorro

Zorro ja Kim veivät palkinnon kotiin. Zorro oli 25-vuotisen TR-historian ensimmäinen groenendael, joka voitti kyseisen palkinnon. Hieno homma Kim ja Zorro!

tr-voitto

Lehden ryhmäkuvan otti todella pikaisella aikataululla JonttuJe: http://jonttuje.wixsite.com/jonttuje . Kiitos Jonathanille loistavasta ryhmäkuvasta ja nopeasta aikataulusta!

joulukortti