Leia RTK2 ja Ötökälle Rally VOI-tulos

Melkein treenaamatta mentiin JANKKin hallilla järjestettyyn rallytoko kisaan. Ötökkä tietenkin VOI-luokkaan ja Leia AVO-luokkaan.

Ötökän suoritus oli äärimmäisen loistava. Omaan silmään sieltä löytyi kaikkea pientä säätöä, mutta ulospäin suoritus näytti 98 pisteen arvoiselta ja tällä tuloksella napattiin myös palkintopalli sija numero 1.

Leian suoritus olisi myös ollut ihan hyvä, jos ohjaaja ei olisi tyrinyt. Hypystä mentiin ensin ohi, kun käskytin liian myöhään. Lisäksi ollaan treenattu sitä, että hypylle ei saa karata vaan pitää pystyä myös ohittamaan este. Tämä jouduttiin siis uusimaan. Toinen uusinta tuli maahanmeno liikkeessä, kun menin sanomaan koiralle HYVÄ ja tämän seurauksena Leia nousi istumaan. Hektisyyttä radalla toki oli, mutta lopputuloksena kuitenkin 90 pistettä ja RTK2. Katsotaan milloin uskallus riittää VOI VOI luokkaan, toki sitä ennen pitäisi opetella se oikealla seuraaminen 😉

Rallailemassa

Piirinmestaruus rallykoe pidettiin lauantaina Hämeenlinnassa. JANKKin kolmosjoukkueessa meiltä kisasi sekä Leia että Ötökkä.

Leian kanssa on ollut pieniä haasteita viime aikoina joten kisaaminen on jäänyt taka-alalle. Tänne lupasin koiran kuitenkin, että saimme joukkueen kasaan. Rata meni ennakko-odotuksista huolimatta tosi hyvin ja tällä kertaa Leia ei välittänyt houkutuksestakaan tuon taivaallista. Lopputulos AVO 99 pistettä ja sijoitus 2.

Ötökän kanssa ei mennyt ihan niin hyvin. Pieniä virheitä sattui pitkin matkaa ja kaksi liikettä piti ihan uusiakin. Mutta lopulta ohjaaja hoiti homman kotiin ja otti -10 ja näin ollen pisteitä kertyi 66 ja ei tulosta.

Leia on nyt agilityn 2-luokkalainen

Lauantaina oli myös Leialla agilitystartteja. Sieltä napsahti pari voitto nollaa, LUVAa ja sitä kautta myös SERT ja siirto 2-luokkaan.

Leia ei ole vielä kovin kuuliainen radalla ja tekee pitkää kaarrosta, mutta vauhti korjaa virheet vai mikä se sanonta oli?

Pitkä matka on kuitenkin siihen, että Leia suoriutuisi kolmosten radasta. Lisäksi päänvaivaa tuotti hajoava rengas, joka etenkin jokaisessa sunnuntain kakkosten kisassa hajosi. Taitaa olla edessä hajoavan renkaan hankinta! Leia ei siis osu mitenkään kunnolla renkaaseen, mutta aina joku osa koirasta hipaisi sen verran että hajoava rengas hajosi. Näin ollen ei kakkosista tuloksia kilpailukirjaan.

Leia starttasi agilityuran

Leia osallistui viikonloppuna ekaa kertaa agilitykisoihin. Janakkalassa oli  lauantaina yksi hyppäri ja Riihimäellä sunnuntaina kolme starttia.

Ihan putkeen ei kisat mennyt, mutta mukaan jäi kuitenkin yksi 0-voitto ja tietenkin LUVA.

Tästä on hyvä jatkaa!

Kuva S. Pehkonen