Ötökkä rallailemassa

Rima järjesti Rallyn piirinmestaruuskilpailut. Tänä vuonna Ötökkä ei ollut missään joukkueessa mutta osallistui muuten. Onneksi ei oltu joukkueessa, sillä rata meni ihan pieleen. Ötökkä pelästyi alussa jotain ja mikään ei onnistunut enää sen jälkeen. Mentiin loppuun saakka mutta olisi ollut parempi keskeyttää.

Toisella radalla oli hyvä fiilis ja ohjaaja torpedoi mahdollisen valioa kiinityksen käskyttämällä koiraa väärin. Piti mennä jalkojen välistä, niin käskytin kiertämään takaa ja peruutuksessa sanoin väärän käskyn niin piti uusia. Lopulta saatiin pisteitä 83.

Vastaa