Tokoilemassa kokeessa

Ilmoitin kokeeseen Janakkalaan sekä Leian (ALO) että Ötökän (AVO). Muutamaa päivää ennen koetta uhkasin vaihtaa Zorron Ötökän tilalle, kun herra pisti touhun ihan ranttaliksi. Ruudun paikka katosi, ei lähtenyt kiertämään, kieltäytyi nostamasta kapulaa ym. Onneksi ei kuitenkaan vaihtanut, kiitos Leilalle!

Aamulla ensin starttasi Leia luokan ensimmäisenä koirakkona.

Paikallaolo oli loistava, todella rauhallinen mielentila. Seuraaminen meni kivasti, ihan Leian tyyppistä, tärkeintä oli että koira pysyi mukana. Liikkeisiin aiheutti hieman häiriötä kehäsihteerin teltta. Isoin moka tuli kaukoissa. Kyseessä oli viimeinen liike ja tämä oli eka kerta, kun vedettiin koko setti ilman palkkaa. Kaukoissa Leia ennakoi ensimmäisen nousun ja tarvi toisen käskyn sivulle nousussa. Loistava kokonaisuus silti, koira pysyi hallinnassa koko kokeen!koe-6-11-16

koirat-6-11-16

Ötökkä sen sijaan ylitti kaikki odotukset ja sen kyllä yleisö myös kuuli. Ötökkä toi ENSIMMÄISTÄ kertaa elämässään kapulan minulle käteen! Lisäksi meni ruutuun ihan loistavasti ja paikka oli aivan oikea. Kierrossa lähti vasta toisella käskyllä kunnolla, koska ekalla käskyllä ohjaaja seisoi karvojen päällä ja koira palasi ns takaisin. Suurin virhe tapahtui kaukoissa eli kun annoin ensimmäisen käskyn niin koira oli tulossa minun luo eli ajatteli luoksetuloa. Hyvin kuitenkin kuunteli, koska kerkesi vaan ns hypähtämään ja veti itsensä takaisin istumaan ja suoritti loput käukokäskyt kympin arvoisesti. Tuloksena 1-tulos, 3. sija ja KP. Ihan MAHTAVAA!

koe-2-6-11-16

 

 

Vastaa