Pentuja tulossa?

Tellu ultrattiin viime viikolle tiineeksi, mutta ikävä kyllä ultrassa näkyi vain 2 pentua. Toki niitä saattaa olla piilossa, mutta 2 nähtiin varmasti. Nyt sitten toivotaan, ettei pennut kasva liian suureksi synnytyksen kannalta ja että kaikki menee hyvin. Fannin synnytykset ja pennutukset menivät aina kuin oppikirjasta, ei mitään isoja ongelmia. Milla ja Tellu sen sijaan ovat kunnostautuneet epäonnistumisen saralla..

Peukut pystyyn, että saadaan vähintään 2 elävää ja tervettä pentua!

Pentujen isä on Pasi:

Hokkuspokkus Bad Ass

synt 12.11.2013, BUR C (lila)

pasi-1

Meillä vieraillessaan Pasi oli erittäin korrektisti käyttäytyvä herrasmies. Viihtyi ehkä hieman liikaakin sylissä, ruoka maistui ja lapset / koirat/ muut kissat eivät herraa hetkauttaneet. Pasi oli meillä heti kuin kotonaan. Pasi on iso kooltaan, mutta sitäkin hyväluontoisempi..

pasi-2

Tellu on astutettu 15.9 eli jos kaikki menee hyvin, niin pentujen odotetaan syntyvän marraskuun puolivälin jälkeen.

Vastaa