Hilulle hopeaa Belgien rotumestaruusagilityssä

Lauantaina kisattiin Belgien rotumestaruudesta agilityssä. Päivälle oli sovitettu 4 rataa, joista kaksi oli ns rotumestaruusratoja.

Zorron kisat alkoivat huonosti kun eklta radalta tuli kontaktivirhe. Samoin toiselta radalta, vaikka tämä sitten saatiin videolle, koira oli ottanut kontaktin. Eipä siinä sitten ollut mitään enää tehtävissä, tuplanollaan ei ollut enää mahdollisuuksia. Näin ollen Zorrolle ei menestystä. Hyvänä huomiona kisoista oli violetti väri kontakteissa. Jos oletetaan että koira on ns värisokea niin kyseisessä väri yhdistelmässä ei tule koiralle värierottelua. Tämä on siis hyvä huomio jatkon kannalta, sillä koiranhan pitäisi osata askellus oikein, ilman että on liian kiinni väreissä.

Hilu on edelleen ollut kotilomalla ja se kyllä näkyi Hilun toiminnassa. Saldona hylly (karkasi lähdöstä) ja pala kurkisen ahteria 😉

hilu-rotumestari

No kyllä Hilbert sitten tsemppasi oleelliset radat eli kaksi tasaista nollaa ja sillä oltiin hopealla kyseissä karkeloissa.

Joukkuekilpailussa Zorro kisasi FinnNoirin jiikkosten joukkueessa (Jay-Z, J-Lo, Jaarli ja Just a gigolo). Joukkue selvitti tiensä Hopealle!

rotumestis-2016

Vastaa